Autoilukipinän Martti Laurila (1915-2008) sai jo kansakouluaikoina. Nestori-isällä oli T-Ford, jonka Martti muisti kerran ajaneensa korjattavaksi Tuohikottiin.
- Isä ajoi tukkeja ja halkoja. Hevosojan mäki oli silloisille autoille niin jyrkkä, että maksimikuorma halkoja oli neljä kuutiota, Martti Laurila muisti.
Asevelvollisuuden suorittamisen jälkeen Martti ehti olla autohommissa kotona, jonne oli hankittu Willys-kuormuri. Pian hän kuitenkin siirtyi Valtionrautateille, ensin liikenne- ja sitten konepuolelle. Ennen sotia Laurila muutti Kouvolaan. Sota-ajan hän palveli mm. ilmatorjuntatykkiä vetäneen auton kuljettajana sekä Jyväskylän tykkitehtaalla. Sotien jälkeen Laurila työskenteli ensin junanlämmittäjänä. Yksi kesä vierähti itse hankitun ja kunnostetun kuormurin ratissa, kun mies ajoi yötäpäivää halkoja ja propseja Kymi-yhtiön tehtaalle.
Häkäpönttö-Volvo aloitti liikenteen
- Syksyllä 1946 anoin liikennelupaa Vuohijärvelle, jonne linja-autot eivät vielä kulkeneet, Laurila kertoi.
Liikennetarkastja Uolevi Ruoho liikenneministeriöstä kävi tutkimassa liikennetarvetta sekä haastatteli kyläläisiä ja kauppiaita. Linja todettiin tärkeäksi.
Ruoho lupasi Laurilalle liikenneluvan, jos tämä löytäisi auton linjalle. Vaatimus ei ollut rutiinijuttu, sillä sotienjälkeisessä Suomessa oli pulaa kaikesta.
Mutta auto löytyi kuitenkin. Laurilan liikenneyrityksen ensimmäinen vaunu oli kymmenen vuotta vanha, puukaasuttajalla eli häkäpöntöllä varustettu Volvo, jossa oli 26 paikkaa. Tällä menopelillä Martti Laurila aloitti matkustavaisten palvelun 1. marraskuuta 1946.
Asiakkaita riitti sotien jälkeen. Kyytiin kaikki mahtuivat, vaikka joskus osa joutuikin penkinnojalle istumaan. Murheita tuli sen sijaan ensimmäisen onnikan tehottoman moottorin ja heikkojen teiden takia.
- Isommat mäet oli matkustajien käveltävä. Anttilan kylän kohta myllyn tienristeyksen ja osuuskaupan väliltä oli vaikea. Rospuuttoaikaan läpi ei meinannut päästä ilman traktorin vetoapua. Kun Anttilan tietä kuivateltiin, niin ajettiin Selänpään kylän kautta. Valkosenmäki oli joinain keväinä niin multainen, että vuoron piti kääntyä jo omakotialueella, Laurila muisteli.
Aluksi Laurilan linja-auto ajoi Vuohijärveltä Kouvolaan yhden vuoron päivässä. Lähtö tapahtui Vuohijärveltä aamukahdeksalta ja paluu Kouvolasta iltapäiväneljältä. Päivällä Laurila ajoi edestakaisen vuoron Valkealan kirkolle. Vuoro oli tärkeä junalla Kouvolaan tulleelle Hillosensalmen väelle, koska tuolloin ei vielä ollut maantieyhteyttä Vuohijärveltä Hillosensalmelle. Tällä tavoin myös hilloisensalmelaiset pääsivät kirkolle Kansanhuoltoon asioimaan.
Huonoltakaan tuurilta Laurila ei pioneeriaikoina välttynyt. Vuonna 1948 hänen ensimmäinen linjurinsa jäi junan alle Savon-radan ylikäytävällä. Liikennöinti loppui kokonaan kahdeksi kuukaudeksi, jona aikana auton runko purettiin ja oiottiin. Alkuvuosien liikennöinti oli muutenkin työlästä, sillä tekniikka oli vielä alkeellista:
- Vaikeinta oli yhden auton kanssa. Päivällä ajoin vuorot ja yöllä tein remontit. Seitsemänä päivänä viikossa.
Lomakuljetuksia ja tanssikyytejä
Laurilan liikennealue laajeni vuosien mittaan. Mukaan tuli Pihlajasaaren linja, ja Vekaranjärven varuskunnan rakentamisen aikoihin linjaa jatkettiin aina Pahkajärven ampumaleirille, jonne kuljetettiin mm. makkaraa ja pullaa. Linja-autot kun hoitivat tuolloin myös tavarakuljetusten jakelua nykyistä enemmän.
Laurilan yritys on aina tunnettu myös tilausajoistaan. Tämäkin työsarka aloitettiin jo varhain.
- Lauantai- sunnuntai-iltoina ajoin tanssikyytejä Multamäkeen, Tirvalle ja Pihlajasaareen. Lisäksi Vuohijärveltä ajettiin lauantaina ja sunnuntaina elokuvavuoro Kouvolaan. Marttojen kanssa retkiä tehtiin Savonlinnaan saakka. Kävin kerran myös Ahvenanmaalla, mutta ulkomaille en tilausajoja ajanut, Laurila kertoi.
Olympiavuoden 1952 keväänä Laurila osti ensimmäisen nokattoman, Sisu-merkkisen linjurinsa.
- Ensimmäinen varsinainen linja-autoalustainen bussini oli Bedford, jolla ajoin koko olympialaisten ajan joka päivä katsojia Helsinkiin.
Liikennöitsijäveteraani Martti Laurila ajoi linja-autoa korkeimpaan sallittuun ikään asti eli 70-vuotiaaksi, ja viimeiset reissut olivat koulukyytejä. Yrityksen vetovastuu siirtyi nykyiselle toimitusjohtajalle eli Martti Laurilan Hannu-pojalle vuonna 1978.
Yrityskauppa loi vankan pohjan nykypäivälle
Hannu Laurila on jatkanut isänsä perustaman yrityksen kehittämistä maltillisesti, mutta määrätietoisesti. Viime vuosikymmenten historiansa mittavimman - ja samalla merkittävimmän - askeleen Laurilan yritys otti vuonna 1984. Tuolloin tehdyllä yrityskaupalla ostettiin kotkalaisen Onni Vilkas Oy:n Kouvolan-toimipisteen liikennetoiminnot, ja linja-autojen määrä lähes kaksinkertaistui.
- Kaupan myötä Kouvolasta Valkealaan päin suuntautuneet vuorot päästiin järkeistämään ja päällekkäisyydet poistamaan ilman palvelutason laskua. Yrityskaupalla luotiin nykyisinkin ajettavan runkoliikenteen pohja, sanoi toimitusjohtaja Hannu Laurila.
Karjalan Prikaati tärkeä tukijalka
Laurilan yrityksellä on vuosikymmenten aikana ollut keskeisiä paikallisia tukijalkoja.
- Kalson tehdas oli merkittävä liikenteen kannalta jo vuonna 1946, kun liikenne Vuohijärveltä aloitettiin, Hannu Laurila totesi.
Nykyään maan toiseksi suurimmaksi varuskunnaksi kasvaneen Vekaranjärven merkitys on ollut Laurilalle huomattava, sillä loma- ja muut kuljetukset ovat työllistäneet runsaasti yrityksen busseja. Varuskunta on tuonut alueelle paitsi varusmiehiä, myös runsaasti työpaikkoja ja aktiivisuutta alueen elinkeinoelämään.
- Karjalan Prikaati on ollut meille hyvin tärkeä yhteistyökumppani ja tukijalka, Hannu Laurila korosti.
Vekaranjärven merkitys koko alueen vireydelle ja palvelujen säilymiselle on Laurilan mielestä valtaisa:
- Varuskuntaan suuntautuvan vuoroliikenteen ansiosta myös muiden asukkaiden liikennepalvelut ovat säilyneet hyvinä, mikä on mahdollistanut asumisen maaseudulla, Laurila muistutti.
Vuoroliikenteen lisäksi Laurilaa ovat työllistäneet eri puolelle Suomea ajetut varusmiesten lomakuljetukset, joita hoidetaan tänäkin päivänä. Sekä Vekaranjärven että Valkealan toisen varuskunnan eli Utin muissa tilausajoissa Laurilan busseja nähdään niin ikään usein.
Valtaosa Laurilan ajamista bussivuoroista on ns. itsekannattavia eli yrittäjä vastaa itse liikenteen kannattavuudesta matkustajilta saatavien lipputulojen pohjalta. Osa Laurilan vuoroista on kuntien ja läänin ostoliikennettä, joka kilpailutetaan määräajoin.
Monet tuntevat Laurilan bussit tilausajoista. Kuntaseitsikon alueella on vuosien kuluessa syntynyt melkoinen verkosto kanta-asiakkaita, jotka ovat mieltyneet Laurilan yrityksen toimintatapaan.
- Liikenteen hoito on kaikkineen iso kokonaisuus, jonka hoitamisessa yrittäjältä vaaditaan pitkäjänteisyyttä, sanoi Hannu Laurila.
Martti Laurilan osuuden lähde: Pohjois-Kymenlaakso 16.3.2000,
Kai-Pekka Vesalaisen artikkeli "Linja-autoilun todellinen legenda"